torstai 2. tammikuuta 2014

HJKG Radio Mira, Tumaco - 1190 AM

Radio Mira on siis HJ-asema nro. 101 kokoelmassani.  Ystävällisenä ja nopeana kuittaajana vuodenvaihteen raporttiini toimi Sr. Carlos Julio Zambrano (Adm.).  Miran signaali oli ajoin melko mainiokin vaikka kelit eivät kummoiset olleet. Viime vuonna kuului Uuden Vuoden Aatto-yönä, nyt päivää aiemmin. Silloiseen raporttiin ei vastausta tullut, odottelen mieluiten uutta tilaisuutta. Ohjelmassa mm. lauletut Todelar jouluterveiset, mainoksia ja paikallisen musiikin lomassa naisäänen viehko: "Soy Radio Mira". Tumaco sijaitsee aivan Colombian lounais-kulmassa Nariñossa hienojen hiekkarantojen äärellä. Oli aiemmin myös Caracol-liitokset. Omien kokemuksieni mukaan on toiseksi hankalin tapaus tämän taajuuden HJ-asemista. Nyt on tältä taajuudelta kaikki 5 kuultua asemaa vastanneet, myös vaikein pala jo lopettanut Radio Barají. Radio Miralla on myös netissä kivoja näytteitä paikallisesta musiikista kotisivuillaan.














































































































Ei kommentteja: